Inna
Uusi ihmettelijä
Posts: 17
|
Post by Inna on Aug 8, 2016 16:05:45 GMT
"Kirppu"sgsh-tamma s. 25.08.2015 (i. Exitus Spiritus) ruunivoikonkirjava (sabino), 168cm Kirpun kirppumaisista kirppuiluista tarinoi päiväkirjaan omistajat Inna Paakkanen ja Julia Luoti.
|
|
Inna
Uusi ihmettelijä
Posts: 17
|
Post by Inna on Aug 10, 2016 18:29:13 GMT
”Onko nyt varmasti kaikki?” kysyin Julialta tullessani Raitulan tallista hieman viileään elokuuhun. Julia seisoi trailerin vieressä ja Kirppu roikkui narun päässä selvästi malttamattomana. Tamma otti heti hampaidensa väliin narunsa ja komensin Kirppua ärhäkästi lopettamaan. ”Joo… ainakin luulisin niin”, blondi ystäväni vastasi. ”Jos niin sanot…” mutisin epäilevästi ja käänsin Kirpun pienelle voltin, jonka kautta talutin tamman reippaasti traileriin. Naksautin tavallisen narun tilalle ketjun ja päästin kärsimättömän hevosen syömään heiniään heinäverkosta. Julia oli laittanut jo takapuomin kiinni ja sulki sitten rampin. Itse pujahdin sivuovesta ulos. Päätin tarkistaa vielä pikaisesti Kirpun tavarat ja huomasinkin Julian unohtaneen yhden satulahuovista. Juuri sen, jonka narulle jätöstä pesun jälkeen olin naiselle maininnut. Kävin nopeasti hakemassa huovan ja heitin sen Audini peräkonttiin. Istahdin ratin taakse tottuneesti ja lähdin liikkeelle. Puhelimeni pirahti soimaan samassa ja painoin handsfreeni nappia. ”Jep.” ”Tiedäthän, että olemme liikenteessä samalla autolla ja autossasi on meidän hevonen…” Julian ääni sanoi ja painoin jarrun pohjaan. ”Oho”, sanoin. ”Juokse, en pääse peruuttamaan hyvin.” ”Ja kukakohan meistä unohtelee…” Julia mutisi ennen kuin lopetti puhelun. Hetken kuluttua nainen nousi autoon pienesti hengästyneenä. Sain kuulla pilkkaa koko matkan siitä, kun olin unohtanut hänet tallille. Pyörittelin silmiäni, kun kiihdytin autoa risteyksen jälkeen.
Saavuimme ajomatkan jälkeen Vekaravaaraan. Pysäköin auton lähelle ovia ja nousimme Julian kanssa ulos. Minä menin laskemaan ramppia ja Julia ottamaan hevosta pihalle. Kirppu meinasikin tulla jo takapuomin lävitse kärsimättömänä. Otettuani puomin pois, tamma melkein ryntäsi ulos trailerista. Nappasin siltä heti kuljetussuojat pois ja kehotin Juliaa kävelemään hetken aikaa. Minä lähdin sillä välin etsimään Vivaa. Nainen olikin heti toimistossa. ”Moi!” tervehdin samalla, kun koputin ovenkarmiin. ”Ai, hei!” Viva tervehti takaisin. ”Toitte jo Kirpun?” ”Juu. Julia taluttaa sitä parasta aikaa pihalla.” Me olimme jo vähän Vivan kanssa tuttuja serkkuni tallilta, Rinnsteinistä. Emma vain oli päättänyt nyt lopettaa yksityistoiminnan ja keskittyä enemmän kilpahevosiin. Minun oli tarkoitus viedä talliin muutama oma myös. ”Okei, no näytän Kirpun karsinan ja mihin voitte laittaa kaikki tavarat”, Viva sanoi ja näytti ensin Kirpun karsinan. Karsina oli kahden muun keskellä, mutta sen vierustoverit eivät joko olleet sisällä tai vielä edes tilalla. Viva näytti myös satuloiden paikat ja mihin voisimme kaikki muut varusteet laittaa. Kiitin naista ja lähdin roudaamaan Kirpun varusteita sisälle. ”Mikä karsina?” Julia huikkasi minulle. ”Viides vasemmalta”, huikkasin takaisin.
Puolen tunnin kuluttua kaikki varusteet olivat paikallaan ja Kirppu söi heiniä tyytyväisenä uudessa karsinassaan. Sitä ei paljon maisemanvaihdos stressannut. Me juttelimme Julian kanssa hetken Vivan kanssa niitä ja näitä. Viihdyimme tallilla iltaan asti, jonka jälkeen lähdimme huristelemaan Vaahterapolkuun.
#1
|
|
julia
Uusi ihmettelijä
Posts: 3
|
Post by julia on Aug 22, 2016 18:51:38 GMT
Tunnettuna maastoilijana, olin heti Kirpun kotiuduttua hyppäämässä ruunivoikon selkään ja suuntaamassa kohti tuntemattomia maastopolkuja. Varustaessani tammaa saderatsastusloimeen, suojiin, bootseihin ja korvahuppuun, Inna pirautti minulle kuin tietäen suunnitelmani. "Etkai oo maastoon menossa? Siellä rupee ukkostamaan, Kirppu ei tykkää siitä", hän varoitti ja pudistelin päätäni. "E-een, mitenniin? Kunhan köpötellään kentällä", sujautin pienen valkean valheen suustani ja kiristin pärskivän tamman satulavyötä. "Yleensä keksit kaikkea tyhmää minun- tai siis Kirpun päänmenoksi. No, heippa!" Inna sanoi ja löi luurin korvaani, ennen kun kerkesin heippoja sanoa. "Pff... Kyllä me tytöt kuule pärjätään!" Sanoin Kirppua kaulalle taputtaen ja työnsin kosketusnäyttöni tuulitakin taskuun.
Kirppu säpsähteli vähän väliä rapisevia puskia, eikä muutenkaan pitänyt kosteasta säästä, hienohelma kun oli. Pidin kuitenkin pään kylmänä ja keräsin ohjaa tiukemalle, saattaen pohkeilla nuorikon raviin. Pompottavasta ravista muokkasin vähän pehmeämpää asettavilla puolipidätteillä, eikä Kirppukaan enää miettinyt pelottavia ääniä vaan keskittyi nätisti siihen, mitä siltä pyysin. Vesilammikot saivat välillä Kirpun ihmetyksen partaalle ja lopulta hyppäsimme niiden yli, joka oli luontainen vaihtoehto kiertämisen sijaan tulevalle estehevoselle.. Ylämäkikin selätettiin, vaikka aluksi Kirppu luuli hyytyvänsä kävellen, joten ravilla pääsimme perille asti. Laukkapätkällä jouduin vähän pidättelemään säpsyvää nuorikkoa, joka heitteli peräänsä antaumuksella. "Neiti hyvä, missä käytöstavat?" Murisin kirosanojen lomasta ja päätin pysäyttää tamman miettimään tekosiaan. Erinomaisten suuntavaistojeni ansiosta löysin tallile tien ristauksesta, josta olin kulkenut aiemminkin. Ja minä muka eksytin meidät aina Innan sanojen mukaan, hmh..
"Vai että kentällä köpöttelyä", kuulin äänen takaani tallipihalla ja katsahdin ruskeahiuksiseen naiseen. Häntä en tuntenut, mutta hän esittäytyi seuraavaksi minulle olevansa Anna, tallityöntekijä. "Julia vaan. Ja joo, tämän neitin toisen puolen omistajatar ei oikein luota mun hevostenkäsittelytaitoon", nauroin ja Anna nyökkäsi. "Kysy vaan jos voin joskus olla avuksi, autan mielelläni", hän sanoi ja kiitin häntä, ennenkuin Anna kaikkosi talliin siistimään paikkoja. Uusi talli vaikutti lupaavalta ja uskoin että kyllä meistä vielä yksi tiivis yhteisö tulisi. Sade alkoi kastelemaan tallipihaa, joten lähdin purkamaan Kirppua rapaisista varusteista.
#2
|
|
Inna
Uusi ihmettelijä
Posts: 17
|
Post by Inna on Sept 8, 2016 14:28:13 GMT
Syyskuu Kirpun kanssa alkoi ulkokauden päättämisellä Filmürin estekisoissa, kun starttasimme kaksi kertaa 160 cm luokissa. Ensimmäinen luokkamme meni oikein sujuvasti ja saimme puhtaan radan ihan hyvällä ajalla. Pari omaa virhettä tiukoissa mutkissa sakotti aikaamme kuitenkin sen verran, että sijoituksemme laski. Aika kuitenkin riitti täpärästi sijoille ja seisoimme palkintojen jaossa viimeisinä sijoittuneina. Kirppu sai ruskeisiin meksikolaisiinsa punaisen ruusukkeen. Kunniakierroksella tamma innostui päästämään ilmoille niin korkean pukin, että tahtoi kuskilla olla vaikeuksia pitää itsensä penkissä. Onneksi pukki ei tullut radalla. Toinen ratamme ei mennyt ihan niin hyvin, oikeastaan se meni aivan päin mäntyä. Kuten edellisessäkin luokassa, meitä oli 16 starttaajaa. Me ratsastimme Kirpun kanssa kahdeksansina. Rata alkoi ihan hyvin parin ensimmäisen esteen aikana, mutta sitten ratsastin tamman väärin seuraavalle okserille ja Kirppu päätti olla ylittämättä estettä. Kiellon jälkeen este ylittyi, kuitenkin puomin pudotukseen. Aikamme ei luonnollisesti riittänyt virheiden takia uusintaan ja pudotimme vielä varsinaisen radan aikana kaksi puomia. Pettynein elkein ratsastin Kirpun pois kentältä. Yritin lohduttautua sillä, että ainakin saimme mukaan yhden ruusukkeen. Kuva onnistuneesta radasta (copyt Heather)
#3
|
|
Inna
Uusi ihmettelijä
Posts: 17
|
Post by Inna on Sept 11, 2016 17:44:42 GMT
Kirppu on astutettu orilla Valour ja varsan on tarkoitus syntyä lokakuun lopussa. Kirppu siirtyy saman tien rennommalle liikutukselle ja pian jo mammalomalle. #4
|
|
Inna
Uusi ihmettelijä
Posts: 17
|
Post by Inna on Oct 9, 2016 17:58:25 GMT
(INNA) Olin vielä ihan unessa, kun puhelimeni tärisi ärsyttävästi yöpöydällä. Kurotin nuristen puhelinta kohti ja päästin epämääräisen tervehdyksen, kun painoin puhelimen korvalleni. “Se syntyi!” Julia hihkui korvaani ja rypistin otsaani - mikä syntyi? “Häääääää?” kysyin unisesti. “Kirpun varsa senkin typerys!” Julia murahti äänessään yhä ihan mieletöntä innostusta. Silmäni rävähtivät auki ja ponnahdin pystyyn niin, että uninen Iines mulkaisi minua sängyssä. Olin yhdessä pienessä hetkessä niin hereillä kuin vain oli mahdollista. “Yölläkö se syntyi?” kysyin ja nousin jo kiskomaan farkkuja jalkaani. “Joo… en ole vielä kameralta kattonut tarkkaa aikaa, mutta täällä se seisoskelee Kirpun vierellä. Oi, että se on suloinen!” Julia ei suostunut kertomaan minulle oliko varsa ori vai tamma tai oliko se perinyt minkälaista kirjavuutta kummaltakaan vanhemmaltaan. Sen sijaan nainen oli ilkeä ja päätti jättää koko asian minulle yllätyksekseni. En malttanut odottaa varsan näkemistä, joten lähinnä vain vedin nukkumisesta takkuiset hiukseni ponnarille, heitin koirat pihalle samalla, kun kiskoin takkia päälleni. Hetken tappelin saappaideni kanssa, koska olin niin innoissani. Lopulta pääsin pihalle, häädin koirat tarhaan ja hyppäsin auton rattiin. Tuskallisen ajomatkan jälkeen pääsin viimein Vekaravaaraan, jossa kaikki olivat selvästi vielä unessa. No, olihan kello vasta seitsemän aamulla. En edes tajunnut ihmetellä miksi Julia oli täällä jo tähän aikaan. Sen sijaan vain rynnistin yksityistalliin ja löysin Julian seisovan Kirpun karsinalla. Melkein työnsin naisen pois tieltäni, että saatoin katsoa karsinaan. Oih! Siellä se oli! Ihana voikonsabinonkirjava varsa, aivan ylitse ihana!
(JULIA) Naputtelin rannekelloani ja odotin Innaa saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Samalla kurkin kaltereiden takaa uutta mammaa ja sen pientä söpöläisvarsaa. Se hoiperteli pienillä mutta pitkillä koivillaan emänsä taakse piiloon, turvaan. “Tervetuloa maailmaan, pikkuinen”, sanoin ja avasin karsinan oven rauhallisesti ja hiljaa. Kirppu ei tiennyt, halusiko se päästää minua karsinaan vai ei, joten jäin ovensuuhun vilkuilemaan uutta tulokasta. Hennon hiljaisuuden rikkoi Inna, joka juosten saapui talliin ja kirjaimellisesti työnsi minut pois edestään. “Voi ei miten ihana!” Hän sanoi ja minä nyökyttelin. Olisipa ollut paikalla vielä puoli tuntia sitten, kun varsa kellotti kyljellään karsinassa, emänsä nukkuessa seisaaltaan. “Sinä se oot kyllä varmasti hyvä äiti”, sanoin Kirpulle ja rapsutin sitä vaalenpunaisesta turvasta. Tamma lurpotti korviaan ja vaikutti uupuneelta, mutta silmät sirrillä se pysytteli hereillä. Vaati hyvän tovin, ennenkuin pienokainen uskalsi tulla minulle ja Innalle näyttäytymään. Saimme selville sen olevan tamma ja väriksi turkin kuivuttua voikon, jota koristi sabinokirjavuus. Niin kaunis neitokainen! “Miten tuosta raaskii edes luopua?” Inna kysyi ja minun silmäni pyöristyivät. “Ei me siitä luovutakaan!” Tokaisin ja Inna pudisti päätään. “Joo, ihanahan se on mutta Aittohaarassa alkaa olla puoliveritalli täynnä”, ystävättäreni sanoi ja katsoi pientä tulokasta, joka hamusi emänsä masunalusta. “Sit siitä tulee mun”, sanoin ennen kuin kerkesin sitä edes loppuun ajatella.
(INNA) Katsoin Juliaa yllättyneenä. Olin jo koko Kirpun kantoajan miettinyt kenelle voisin varsaa tyrkyttää, kun itsellä oli liian monta asiaa meneillään. Julia ei koko aikana ollut ilmaissut sanallakaan kiinnostustaan varsan suhteen. Minusta oli kuitenkin mukava, että varsuli jäisi lähelle. “Toivottavasti siitä tulee yhtä hieno esteillä kuin vanhemmistaan”, sanoin haaveilevasti, kun nojasin karsinan ovenkarmiin. “No, tietysti tulee!” Julia sanoi. Pikkuruinen uuden elämän alku tuli hoipertelevin askelin luoksemme yllättävän rohkeasti. Hymyillen ojensin kättäni ja annoin varsan nuuskuttaa kättäni. “Vielä pitää keksiä nimi”, sanoin ja aloin päässäni vääntelemään Caelicolaa ja Valouria yhteen saamatta mitään järkevää aikaan. “Mulla ei ole vielä mitään ideaa, mutta kyllä se siitä kehkeytyy ajan kanssa.” “Mulla on mielessä vain Valerie”, Julia tokaisi ja minusta se itse asiassa oli ihan hyvä. “Se kuulostaa hyvältä”, ilmaisin ajatukseni. Julia nyökkäsi kuitenkin vielä mietteliäänä. “Jos ei keksitä mitään parempaa, niin se on Valerie”, Julia sanoi ja myönnyin.
Niin Kirpun varsa syntyi yli viikon myöhässä ja odotus palkittiin. Tamma varsa sai nimekseen Valerie ja väritykseltään tuo hieman harvinaisemman sim-game sport horse rodun edustaja on voikonsabinokirjava. #5
|
|
Inna
Uusi ihmettelijä
Posts: 17
|
Post by Inna on Oct 26, 2016 17:23:34 GMT
”Pidä siitä kiinni!” huusin Julialle, kun talutin Kirppua edellä ja Julia tepasteli takana Valerien kanssa. ”Koira tulee!” Edessäpäin näkyi kaksi lenkkeilijää ja toisella oli hihnanpäässä valkoinenpaimenkoira. Me olimme harjoittelemassa varsan kanssa hieman narussa käyttäytymistä. Tänään satanut ensilumi narskui saappaideni alla ja mahtoi sekin olla uusi ja ihmeellinen asia Julian hyppysissä olevalle tapaukselle. Kirppu seisahtui vieressäni, kun huomasi vastaan hölkkäävät lenkkeilijät ja koiran, joka selvästi oli huomannut suuret nelijalkaiset. ”Anteeksi, voisitteko kävellä ohi!” huusin lenkkeilijöille, jotka eivät joko halunneet kuulla tai eivät välittäneet pyynnöstäni. ”Hemmetti…” Koira katsoi hevosia siihen malliin, että en tiennyt mitä se meinasi tehdä niiden kohdalla. Kaikista todennäköisemmin aloittaisi räksytyksen. Kirppu taas saisi siitä paskaslaagin, jonka seurauksena Valerie aivan varmasti ottaisi emästään mallia. ”Eivätkö ne kuulleet?” Julia kysyi, kun tuli viereeni. ”Eivät vissiin”, murahdin. ”Hei! Oikeasti! Hevoset pelkäävät teidän koiraa!” Viimein kaksikko tajusi hidastaa hölkkänsä kävelyyn ja napata löysällä narulla kulkeneen koiran lyhyelle. Ohittaessaan koira reagoi aivan kuten olin ajatellutkin, se alkoi haukkua. Kirppu veti korvansa niskaan ja alkoi stepata. Valerie meinasi vetää Julian ojaan ja minä meinasin murhata ihmisiä. Näytin kansainvälistä käsimerkkiä kaksikolle, kun ne olivat meidät ohittaneet ja hyssyttelin Kirppua hetken. ”Onko kaikki ok?” kysyin Julialta, joka piteli kaksin käsin varsan riimusta. ”Joo..” Julia vastasi. ”Parasta varmaan jatkaa matkaa eteenpäin.” Olin samaa mieltä. Julia siirtyi Valerien kanssa meidän rinnalle, kun jatkoimme kävelemistä tietä pitkin. Valerie oli näiden päivien aikana kasvanut jo todella paljon. Se oli yhä juurikin sellainen kömpelön oloinen varsa, mutta piru vie, en tiedä keneltä se oli jekkuilija luonteensa keksinyt.. Milloin Vivalta tuli viesti, että Kirppu on hypännyt tarhastaan varsansa perään, joka on luikahtanut aitojen alitse – kyllä, nyt tarhan ympärillä oli ylimääräiset sähkölangat. Toisinaan taas kaksikon saaminen edes puolessa tunnissa tarhaan oli saavutus. Siksi olimme päättäneet opettaa Valerien jo hyvin aikaisin riimuun ja talutukseen, muuten me saisimme kovilla pakkasilla rämpiä metsässä varsajahdissa. Kummallekaan ei kuitenkaan voinut jättää riimua tarhaan päälle tai sen etsimiseen menisi hakiessa puoli vuotta, niitä ei voinut myöskään jättää niin lähelle porttia, että veijari saisi ne jostain aidan välistä. Auta armias, jos Kirpulle pisti kaikista kalleimman loimen päälle! Nykyisessä loimessa Kirpulla oli jo muutama hampaan tekemä reikä. Ainoa vain, että meidän vilukissa ei viihtynyt edes parissa asteessa pihalla ilman takkia. ”Oikaistaan tuosta!” Julia sanoi ja osoitti polkua. ”Ei todellakaan!” toppuuttelin häntä. ”Me emme selviä koskaan takaisin tallille!” ”Ääh, älä viitsi”, Julia mutisi ja talutti Valerien polulle. Että nuo kaksi kiusanhenkeä sopivat täydellisesti toisilleen… Minun ei auttanut kuin seurata heitä ja melkein sain koko hiton idean takia rämpiä muualla kuin polulla. Kirpulla oli hyvin kiire pysytellä Valerien perässä, joten se yritti koko ajan rynniä ohitseni. Äsken se oli kulkenut ihan nätisti koiran kohtaamiseen asti, vaikka varsa oli kulkenut perässä! Ehkä tamma luuli metsän hyökkäävän herkemmin jälkeläisen kimppuun kuin metsän ympäröivä tie. ”Tämä todellakaan ei ollut hyvä idea!” huusin Julialle, kun murahdin Kirppua rauhoittumaan. Tamma meinasi jyrätä minut miljoona ja tuhat kertaa koko pirun metsäpolun aikana ennen kuin pääsimme takaisin isommalle tielle. Siirryin Julian ja Valerien rinnalle, kun jatkoimme matkaamme takaisin tallille. Tallilla veimme hevoset sisään talliin, Valerie tupattiin karsinaan ja Kirppu sidottiin käytävälle. Tamman jalat olivat olleet hieman turvoksissa viime päivinä, joten laitoimme niihin linimenttiä ja lämpöpintelit päälle. Julia sai touhuta sen aikaa Valerien kanssa, kun levitin kamalalle haisevaa ainetta Kirpun jalkoihin ja sen jälkeen käärin pintelit jokaiseen koipeen. Toivoa vain sai, ettei Valerie päättäisi repiä niitä emänsä jaloista. Ottaisin ne kyllä pois vielä ennen kuin poistuisimme myöhemmin tallilta. ”Pitäiskö sitä jo kohta alkaa Kirpun liikuttelu?” pohdin samalla, kun riisuin linimenttisiä kumihanskoja käsistäni. ”Kevyesti ensin sileällä ja sitten vaan enemmän koko ajan.” ”Ei kai siinä mitään”, Julia sanoi karsinasta. ”Täytyy myös alkaa totuttaan olemaan erossa varsasta. Ehkä Viva antaisi luvan käyttää tuota karsinaa!” ”Kuulin, että molempiin tulee joku”, sanoin mietteliäänä. Kirppu pökkäsi minua kesken ajatuksen selkään sen merkiksi, että nyt ihminen mut takaisin karsinaan! Mutisin tammalle jotain, kun irrotin sen naruista ja päästin karsinaan. Julia piti sen aikaa Valeriesta kiinni ja riisui sitten molemmilta riimut pois. ”Joskus se on kuitenkin pakko vieroittaa”, totesin, kun Julia pujahti karsinasta. Laitoin salvan kiinni ja tervehdin sitten Hazelia, joka juuri talutti Laran sisään talliin. ”Saatiin juuri Kirppu pois käytävältä”, naureskelin naiselle. ”Ei se mikään ongelma olisi ollut”, Hazel sanoi ja näytti sitten hetken miettivän. ”Onko teillä kamala kiire? Olen menossa hyppäämään maneesiin ja apukädet esteiden kanssa olisivat todella tarpeen...” ”Joo, me voidaan tulla auttaan!” Julia sanoi ja meinasin mulkaista naista. Minun itse pitäisi tänään vielä kiirehtiä kotiin laittamaan Tollon varusteet huomiseen Seppeleen valmennukseen. Kirpun iltasapuskat tarvitsisi myös laittaa vielä kuntoon. Puhumattakaan, että Vaahterapolussa minua odotti vielä yksi varsa ja sen emä hoidettavana. ”Itse asiassa… minulla on hieman kiire”, sanoin ja katsoin merkitsevästi Juliaa. ”Pyh”, Julia heilautti kättään. ”Pistä Inna Kirpun iltaruoat, niin mä käyn auttamassa. Sulla menee kuitenkin hetki.” Julia auttoi Hazelia Laran kanssa, jonka jälkeen he lähtivät maneesille. Itse menin itsekseni mutisten tekemään Kirpun iltamössöt. Hidastelin niiden kanssa tarkoituksella, eikä niihin mennyt edes kymmentä minuuttia enempää. Sen jälkeen kuluttelinkin aikaani järjestelemällä Kirpun varusteita ja tarvikkeita, mutta loppujen lopuksi ne olivat yllättävän siisti, eikä siihenkään mennyt kuin vartti. Siispä suuntasin maneesiin seuraamaan Hazelin ja Laran treenejä. Kaksikko meni aika kivasti. Ennen lähtöä riisuin Kirpun jaloista pintelit pois ja hoputin Julian autoon ennen kuin nainen keksisi vielä jotain. Suorastaan paimensin hänet Audiini ja kaasutin pois.
#6
|
|