Camilla
Karsinoiden puunaaja
Posts: 70
|
Post by Camilla on Jan 28, 2017 17:13:11 GMT
Riia on asunut Vekaravaarassa 28.1.2017 eteenpäin.
|
|
Camilla
Karsinoiden puunaaja
Posts: 70
|
Post by Camilla on Jan 29, 2017 13:06:27 GMT
29.1.2017 - Uusi kotiRiia Sankkarin pihassa lastauksessa.Eilen lyötiin Vivan kanssa sopimus lukkoon, jonka jälkeen pakkasin ponin koppiin ja suuntasin auton kohti Vekaravaaraa. Muutto tuli minulle, sekä ponille niin sanotusti yllätyksenä, mutta loppujen lopuksi ratkaisu oli Riian kannalta paras mahdollinen, sillä Vekaravaara on huomattavasti rauhallisempi talli, kuin Sankkari. Matkamme Vekaravaaraan sujui kutakuinkin rauhallisissa merkeissä, vaikka poni hirnui lähes koko ajomatkan. Perille pääsimme vasta myöhään illalla, joten vaihdoimme Vivan kanssa muutaman sanan, jonka jälkeen veimme Riian sisälle syömään ja nukkumaan. Tänään suuntasin heti aamusta Vekaravaaraan katsomaan miten ponini ensimmäinen yö uudessa tallissa oli sujunut, tai oliko se ylipäätään sujunut ollenkaan. Kurvasin autollani tallin pihaan ja ihastelin hetken kauniita maisemia, jotka hellivät kenen tahansa ihmisen silmiä. Vekaravaara sijaitsi upealla paikalla ja täällä, jos jossain sielu todella lepäsi.Nousin ulos hopeanhohtoisesta maasturistani ja vilkaisin lumen peittämää kenttää, joka tosiaan oli valtava. Ootin toden teolla tulevaa kevättä ja Riian varsomista, sillä kaipasin jo takaisin ponin selkään. Huokaisin syvään ja pudistelin päätäni hymyillen huomatessani Riian kentällä vapaana. Tamma oli asian mukaisesti loimitettu ja se söi tyytyväisenä heinää maasta. Víva oli eilen maininnut, että Riia saisi tarhata ainakin tämän päivän yksin kentällä, sillä tarhausjärjestystä ei oltu ehditty vielä miettiä. Ihasteltuani huonossa lihaksessa ja äärettömän lihavassa kunnossa olevaa poniani tarpeeksi suuntasin kohti tallia. Víva oli eilen kierrättänyt minua Vekaravaarassa pikaisesti, joten uskoin löytäväni oikean tallirakennuksen."Huhuu?" huhuilin kuullessani tallin käytävältä kolahduksen.En saanut heti vastausta kutsulleni, joten lähestyin äänen aiheuttajaa varovasti, ei kai täällä nyt sentään murtovarkaita sunnuntaiaamuna ole? Koska ikinä ei voi olla liian varma siitä mitä tuleman pitää tartuin kaksin käsin Santun karsinanseinää vasten nojaavaan talikkoon ja lähestyin pesukarsinaa äänettömin askelin, sillä joku oli siellä. Äänistä päätellen hän oli ehdottomasti varas.Seisoin hievahtamattakaan pesukarsinan edessä ja katsoin silmät suurina nuorta naista, joka hinkkasi valkeita ratsastushousujaan kostealla liinalla manaten samalla valkeat vaatteet syvälle maan sisään. Nainen nosti katseensa minuun ja hymyili leveästi, mutta hänen katseensa muuttui samassa hyvin hämmentyneeksi."Öm, mitä sinä tuolla aiot?" hän kysyi osoittaen talikkoa, jota pitelin käsissäni, kuin asetta.Tuijotin naista suu avoinna, sillä tunsin itseni hyvin typeräksi. Olin ajatellut heti murtovarkaita, vaikka kyseessä olikin ollut joku tallilainen. Hienoa Camilla, mahtava ensivaikutelma."Tuota.. En yhtään mitään.." sanoin naurahtaen ja laskin talikon käsistäni."Luulin sinua murtovarkaaksi.." myönsin ja sain naisen nauramaan."Olen aina tiennyt, että minussa olisi potentiaalia varkaaksi!" tuo tokaisi ja samassa repesimme kumpikin nauramaan.En ole itse asiassa edes varma mikä kyseisessä tokaisussa oli niin hauskaa, mutta nauroimme niin paljon, että meinasimme haljeta."Olen muuten Camilla." esittäydyin viimein, kun jatkuva hekotus oli edes jotenkin hallinnassa."Dico." nainen esittäytyi ja ojensi kätensä kätelläkseen.Vaihdoimme naisen kanssa muutaman sanan ja sain samalla tietää, että hänelläkin oli hevonen Vekaravaarassa. Hauskan kohtaamisen ja lukemattomien eksymisien jälkeen onnistuin vihdoin löytämään oikean reitin kaappini luokse. Eilen en ollut vielä ehtinyt järjestämään minun ja ponini tavaroita, joten olin tunkenut kirjaimellisesti kaiken omaan kaappiini, satuloita lukuun ottamatta, sillä ne odottivat vielä auton takakontissa. Jouduin kääntämään lähes koko sisällön ympäri ennen kuin ennätin löytää Riian juoksutusliinan. Ponin laskettu aika lähestyi uhkaavasti, mutta siitäkin huolimatta sillä riitti paljon virtaa, joka olisi parempi purkaa. Liinan lisäksi otin mukaan Riian suitset ja kypäräni, sillä ajattelin pistäytyä ponin selässä pikaisesti juoksutuksen jälkeen.Riia hörisi minulle lempeästi, kun kävelin sen luokse."Hei tyttö!" tervehdin ponia, jonka ilme muuttui välittömästi nähtyään suitset ja liinan, jotka heiluivat toisessa kädessäni.Tartuin Riian riimuun ja kiinnitin liinan. Ulkona oli kaunis ilma, mutta siitä huolimatta päätin, että maneesi olisi paras vaihtoehto. Talutin apaattisen ponin valtavaan maneesiin. Siitä oli aikaa, kun olimme viimeksi Riian kanssa käyneet maneesilla, sillä kotona oli vain ulkokenttä.Riisuin ponilta loimen ja jätin sen myttyyn maneesin nurkkaan, jonka jälkeen päästin ponin kävelemään isolla ympyrällä. Kauhistelin ponini ulkomuotoa, se oli tosiaan päässyt todella huonoon kuntoon, sillä lihaksista ei ollut enää tietoakaan."Sinun olisi parempi varsoa pian, niin päästään tekemään jotakin tuolle järkyttävälle ulkomuodollesi.." tokaisin siirtäen samalla Riian raviin.Ponin askel oli edelleen kaunis ja näyttävä, mutta sen kunto oli todellakin huonontunut kantoaikana, sillä jo muutaman kierroksen jälkeen tamma puuskutti ja alkoi silminnähden hiota. Juoksutin Riia hetken ravissa ja laukassa kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen annoin sen kävellä. Pudistelin päätäni katsoessani kauttaaltaan hikistä ponia. Surullisinta tässä oli se, että aikaa oli kulunut vain reilu vartti. Toki kantoaikana luonnollisesti tulee painoa lisää ja lihaksisto heikkenee, etenkin jos poni on saanut seistä viimeiset kolme kuukautta tekemättä juuri mitään.. No, tästä ei voi olla suunta, kuin ylöspäin."Prr." äänähdin ja samassa Riia hidasti askelluksensa ja lopulta pysähtyi. Kävelin tamman luokse ja suitsin sen. Riia oli nyt jo todella väsynyt, mutta päätin siitäkin huolimatta käydä ponin selässä. Heitin liinan riimuineen loimi mytyn päälle ja kapusin Riian selkään jakkaran avustuksella. Poni tuntui pitkään selästä todella tahmealta, mutta muutamien taivutuksien ja pohkeenväistöjen jälkeen ponin liike alkoi tuntumaan paljon rennommalta. Ravasin Riian kanssa muutamia pätkiä, mutta jätin suosiolla laukan kokonaan pois, sillä liika rasittaminen ei kuitenkaan palvelisi ponia millään tavalla.Pienen tovin jälkeen päästin ohjat valumaan pitkiksi ja Riia sai venyttää kaulaansa. Poni pärski tyytyväisenä ja se oli tosiaan ansainnut kaikki saamansa rapsutukset. Hetken kuluttua valuin alas ponin selästä ja heitin loimen sen päälle. Kello läheni vasta puoltapäivää, joten Riia pääsisi vielä takaisin ulos, syömään ja lihoamaan. Joka tapauksessa olin tyytyväinen siihen, että poni oli päässyt näin mahtavaan talliin. Tästä olisi hyvä jatkaa eteenpäin.Camilla & Riia 1hm
//Tökkivä aloitus, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. En tosiaan ollut varma, että missä esimerkiksi Riia tarhaa, joten siksi se majaili kentällä, mutta toivottavasti se ei haittaa.
|
|
Camilla
Karsinoiden puunaaja
Posts: 70
|
Post by Camilla on Jan 30, 2017 15:24:01 GMT
30.1.2017 - Tikittävä aikapommi "Minäkö muka lihava? Katsoisit peiliin.."Pakkanen pisteli poskipäitäni, kun kävelin Dimu-koiran kanssa kohti tallirakennusta. Iloinen labradorinnoutaja hyppeli vierelläni ja temmelsi iloisesti lumihangessa. Dimu oli vasta päälle vuotias, mutta osasi kuitenkin käyttäytyä hevosten kanssa asiallisesti loputtomasta energiastaan huolimatta.
Kävelimme vilkkaan narttukoiran kanssa tarhojen ohitse ja huomasin siinä samassa jotakin mustaa ja leveää erään aitauksen perällä. Naurahdin ja pudistelin päätäni. Riia oli päässyt tarhaamaan tänään kolmen muun tamman kanssa ja ilmeestä päätellen poni oli ison mahansa kanssa alistunut kohtaloonsa lauman alimpana. Raukka.
Sisällä tallissa oli ihanan lämmin ja tunsin kuinka syväjäässä olevat sormeni alkoivat sulamaan. Talvi oli ihanaa aikaa, mutta toisaalta siinä oli huonojakin puolia, kylmät ilmat ja tilsat hevosten kavioissa aiheuttivat usein päänvaivaa, mutta kiitos luojan Vekaravaarassa oli tilava maneesi.
Irrotin Dimun remmin koiran pannasta ja päästin sen ulos juoksentelemaan. Koiralla olisi hyvää aikaa purkaa loputonta energiaansa samalla, kun itse hoitaisin Riian asioita. Koska muutto uuteen talliin oli tehty yllättäen ja kiireisellä aikataululla olin tunkenut kaikki minun ja ponini tavarat satuloita lukuunottamatta omaan kaappiini. "Parasta aloittaa tästä.." tokaisin hiljaa itselleni ja aloin kaikessa hiljaisuudessa repimään lukemattomia kuolaimia, satulahuopia, loimia, ötökkähuppuja ja tiesmitä muuta ulos kaapista. En voinut edes käsittää miten Riialle oli kertynyt niin paljon tavaraa viimeisen vuoden aikana, sillä en tosiaankaan ollut kummoinen varusteurheilija. No, onpahan ainakin valinnanvaraa..
Kun kaappi oli edes jotenkin järjestyksessä ja varusteet oikeilla paikoillaan päätin hengähtää hetken ja istua alas. Riian laskettu aika on sijoitettu aikavälille 30.1 - 6.2. Olin tuskaillut jo viikkoja tulevan varsan nimen kanssa, enkä vieläkään ole päässyt lopulliseen päätökseen. Huokaillessani turhautuneena tallituvan ovi aukesi sepposen selälleen ja sisään asteli syväjäässä oleva Víva. "Hei." tervehdin kylmyydestä tärisevää naista. Víva aukoi suutaan ja yritti selvästi vastata tervehdykseen, mutta hänen kasvonsa olivat niin jäässä ettei tuo saanut sanaakaan suustaan.
Jätin naisen sulattelemaan itseään tallitupaan lähtiessäni tervehtimään poniani ulos. Riia saisi pitää tänään vapaata, sillä kovan pakkasen vuoksi en viihtyisi ulkoilmassa kauaakaan. "Hei pullero." tervehdin poni, joka oli kävellyt minua tarhan portille vastaan. Riia näytti loukkaantuneelta. Toisinaan minusta tuntui, että eläimet ymmärsivät hyvinkin mistä puhuimme niille. "Älä näytä tuolta.." sanoin nauraen. Poni näytti tosiaan siltä, että sitä oltiin loukattu hyvinkin verisesti.
Riialla näytti olevan kaikki hyvin, eikä tikittävä aikapommikaan mahassa osoittanut vielä räjähtämisen merkkejä. Toivottavasti Riia ei pidä meitä enää kauaa jännityksessä, sillä en malta millään odottaa treenaamista ponin kanssa. Tuleva kesä toisi mukanaan niin paljon hauskoja kokemuksia kyseisen kavioeläimen kanssa, tai niin ainakin toivon. Taputin vielä mustaa tammaani kaulalle, jonka jälkeen päästin ponin nauttimaan päiväheinistään kavereidensa kanssa. Riia oli selvästikin hyväksynyt Vekaravaaran uudeksi kodikseen.
"Dimu!" huusin koiraa ja pian horisontissa näkyikin vaalea möykky. Koira pinkoi luokseni pää kolmantena jalkana, eikä se osoittanut minkäänmoisia väsymyksen merkkejä. "Istu." komensin koiraa, joka ei olisi millään malttanut pysyä paikoillaan. Kiinnitin hihnan Dimun nahkaiseen pantaan ja kävelin (Dimun hyppiessä, kuin jänis..) takaisin hopeanhohtoisen maasturini luokse. Dimu hyppäsi innoissaan takakonttiin ja minä asetuin kuskin paikalle. Käynnistin auton ja lähdin suuntaamaan kohti kotia, sillä 29 hevosta eivät hoida itse itseään..
Camilla & Riia 2hm
|
|
Camilla
Karsinoiden puunaaja
Posts: 70
|
Post by Camilla on Feb 1, 2017 17:52:07 GMT
1.2.2017 - Pieniä ihmeitä Pieni ja suloinen ori!
Eilen pistäydyin tallilla vasta illalla, sillä lukemattomat paperityöt ja Sankkarin remontti pidättelivät minua turhankin kauan kotosalla. Päästyäni viimein Vekaravaaraan tervehtimään Riia-ponia kello oli jo lähemmäs seitsemää. Ulkona oli alkanut hämärtämään jo, mutta tallialue oli onneksi valaistu hyvin. "Älä kisko koko ajan.." tokaisin Dimulle, joka vikisi innoissaan päästyään ulos auton perätilasta. Koirakin näytti nauttivan Vekaravaaran maisemista.
Kävelin yksityistalliin yliaktiivisen koirani kanssa, sillä hevoset olivat jo sisällä. Ovi lennähti auki ja samassa kuulin Riian pehmeän hörinän ponin tervehtiessä minua. Tamman ilmeestä päätellen se oli kuvitellut saavansa ruokaa iltatallin tekijältä ja nähdessään minut, sekä Dimun poni käänsi pyllynsä meitä kohden. "Asenne kohdillaan." naurahdin katsellessani Riiaa.
Irrotin hihnan koiran pannasta, joka pinkaisi samantien pihalle temmeltämään. Onneksi olin tajunnut laittaa koiralle heijastinliivin päälle. Laskin hihnan käsistäni, jonka jälkeen kävelin Riian karsinalle. Riia saisi tänäänkin viettää vapaapäivää, sillä en uskaltanut rasittaa ponia liikaa varsomisen lähestyessä, mutta koska olin kuitenkin tallille asti tullut päätin harjata mustan karvapalleron lävitse. Riia oli kasvattanut itselleen melkoisen talvikarvan, etenkin kun sitä ei oltu tänä vuonna klipattu ollenkaan.
"Heippa!" kuuluivat iloiset äänet tallin ovelta. "Moi!" vastasin Vívalle ja Dicolle, jotka olivat juuri astelleet sisälle talliin. "Se ei sitten ole vieläkään poksahtanut.." Dico totesi katsellessaan Riian valtavaa mahaa. Totta puhuen aloin olemaan itsekin hieman kauhuissani, sillä mikäli poni ei pian varsoisi, niin tuleva heppalapsi ei tosiaankaan mahdu ulos ollenkaan. Vaihdoin Vívan ja Dicon kanssa muutamia sanoja, jonka jälkeen kaksikko lähti tekemään iltatallia yhdessä. Taputin Riia kaulalle, jonka jälkeen jätin ponin kaikessa rauhassa odottamaan iltapalaansa. Ulkona huusin hetken Dimun perään, mutta jo pian tuttu koira juoksi horisontissa luokseni. "Lähdetään mekin kotiin syömään ja nukkumaan.." tokaisin koiralle, jonka jälkeen avasin autoni takakontin. Dimu hyppäsi takakonttiin hieman vastahakoisena, sillä koira olisi mielellään jäänyt vielä temmeltämään tallin pihapiiriin.
Kello oli juuri lyönyt kaksi yöllä, kun sain puhelinsoiton Vívalta. "Se syntyy! Nyt tapahtuu, sinun on parempi tulla tänne!" nainen intoili puhelimessa. Kylmät väreet lävistivät minut. Nytkö se tosiaan tapahtuisi? Riia varsoo vihdoinkin! Tokkuraisena aloin keräilemään tavaroitani kasaan ja jätin viestin nukkuvalle Casperille, sillä varsominen saattaisi kestää aamuun asti.
Pieni kutkutus vatsapohjassani käänsin auton nokan jälleen kohti Vekaravaaraa, tällä kertaa tosin keskellä yötä. Kurvasin maasturini suoraan yksityistallin ovien eteen, sillä keskellä yötä se tuskin olisi kenenkään tiellä. Hypähdin autosta ulos ja kampesin samalla pelkääjän paikalta reppuni. Olin varmuuden vuoksi ottanut mukaani pientä purtavaa ja kuumaa kaakaota termospulloon, sillä koskaan ei voi tietää kauanko varsomisessa kestää. Riian tuntien poni ei suostuisi tekemään elettäkään varsomisen eteen, ennen kuin on pakko.
Varovasti raotin yksityistallin ovea ja samassa näin Vívan Riian karsinan luona. Kiirehdin naisen luokse, joka tervehti minua. "Hei." vastasin ja vilkaisin ponini karsinaan. Riia makasi karsinansa pohjalla olkipeitteen päällä. Olimme Vívan kanssa tulleet siihen tulokseen, että ponin alustana käytettäisiin olkea varsan syntymään asti, sillä se olisi pehmeä alunen Riialle ja tulevalle pikkuiselle. Mitään ei ollut vielä tapahtunut. Poni makasi kyljellään selvästi ärtyneen näköisenä, mutta varsinainen ponnistusvaihe ei ollut lähtenyt toistaiseksi käyntiin. "Se on jo tunnin ajan ollut todella levoton. Aluksi ajattelin, että kyseessä ei ole vielä varsominen, mutta sitten se alkoi käydä makuulleen ja nousi ylös. Riia toisti saman monta kertaa, joten soitin sinulle." Víva kertoi. Nyökkäsin hyväksyvästi. Riiasta oli tosiaan vaikea ottaa selkoa, sillä ponilla oli tapana muutoinkin pyöriä karsinassaan.
Tunnit kuluivat hitaammin kuin koskaan ennen. Riiaa ennen olen ollut mukana neljässä varsomisessa, mutta tällä kertaa kaikki tapahtui niin paljon hitaammin, että olimme päättäneet Vívan kanssa hakea makuupussit tallin lattialle ja jäädä varmuuden vuoksi valvomaan tapahtumia. Istuin levottomana oman makuupussini päällä ja hörpein kaakaota, jota olin tarjonnut myös Vívalle. Víva puolestaan oli käynyt hakemassa meille pientä purtavaa kotoaan. "Odottavan aika tosiaan on pitkä.." nainen tokaisi, kun kello läheni jo neljää aamuyöllä. Mitään ei tapahtunut vielä moneen tuntiin ja loppujen lopuksi me molemmat nukahdimme makuupusseihimme. Víva oli ollut todella ystävällinen jäädessään seurakseni.
Hätkähdin hereille. "Se on jo syntynyt!" Víva ilmoitti. Kello oli kahdeksan aamulla ja Riia tosiaan oli synnyttänyt sinä aikana, kun me kumpikin olimme nukkuneet sikeästi. Kiiruhdin ylös lattialta ja kurkistin tamman karsinaan. Riia oli hoitanut varsomisen hienosti. Päällisin puolin terve ori hörähti lempeästi, kun avasimme karsinan oven. "Voih.." henkäsimme lähes yhtäaikaa. Varsa oli suloinen, kuin mikä ja Riia näytti ylpeältä. Poni oli suoriutunut tästä upeasti.
Tarkistimme vielä yhdessä Vívan kanssa, että Riia oli saanut myös jälkeiset ulos ja kyllähän poni oli. Emällä, sekä varsalla näytti olevan kaikki mallillaa, joten pakkasimme makuupussimme. Víva meni kotiinsa nukkumaan ja minä silmäpusseineni käänsin autoni nokan kohti kotia, sillä myös minä kaipasin kipeästi unta.
Camilla & Riia 3hm
|
|
Camilla
Karsinoiden puunaaja
Posts: 70
|
Post by Camilla on Feb 5, 2017 15:25:13 GMT
5.2.2017 - Terveen ponin paperit
Riia tarhaamassa.Uusi tulokas täyttää tänään viisi päivää ja joutuu ensimmäisen kerran eläinlääkärin tökittäväksi. Lunta pyrytti taivaan täydeltä ja tiesin jo nyt, että tästä ei välttämättä tule maailman mukavin tarkastus, sillä olin pyytänyt lääkäriä vilkaisemaan samalla Riiaa. Poni ei ollut enää nuori, eikä todellakaan ulkoisesti hyvässä kunnossa. Kaikki lihas oli tiessään ja rasvaa oli kertynyt senkin edestä. Toki Riian paino oli viiden päivän aikana pudonnut hieman, kun varsa ei ollut enää tamman mahassa, mutta silti. Se oli edelleen ylipainoinen. Pudistelin päätäni ja samassa laitoin pyyhkijät päälle, sillä lumisade oli peittää autoni etulasin.
En tiennyt mitä kello tarkalleen ottaen näytti kaartaessani Vekaravaaran pihaan, mutta tiesin että oli hyvin aikainen aamu. Tallin piha oli autio, eikä lumipeitettä teiden päällä oltu vielä edes kosketettu. Rankka lumisade oli jo hieman hellittänyt, mutta siitäkin huolimatta jouduin pudistamaan lunta päältäni, kun olin päässyt sisälle lämpimään talliin. Riia hörisi karsinassaan kuullessaan oven kolahduksen ja samassa minua tervehti kaksi innokasta ja pehmeää turpaa. "Hei! Olen pahoillani, mutta vielä ei ole aamiaisen aika..", tokaisin Riialle, joka nyppi toiveikkaana takkini hihaa. Pienellä äänen korotuksella sain ponin lopettamaan ja luovuttamaan kerjäämisen kanssa. Naurahdin katsellessani Riian tympääntynyttä ilmettä. Poni oli selvästikin kiukkuinen, kun tuo ei ollut saanut tahtoaan lävitse.
Kello löi seitsemän ja samassa kuulin päätallista jo hirnumista ja kavioiden kopahtelua. Aamutalli oli selvästikin alkanut ja hevoset olivat saamassa ruokiaan. Vilkaisin Riia joka kuulosteli ääniä korvat hörössä. Se oli nähtävästi oppinut yhdistämään kyseisen äänen ruokintaan. Kiskaisin karsinan oven auki ja kumarruin varsan tasolle. Reipas ori oli saanut nimekseen SN Stiles Stilinski, tutummin Stiles. Stiles oli osoittautunut viiden päivän aikana rohkeaksi ponin aluksi. Olimme harjoitelleet riimun käyttämistä vasta muutaman päivän aikana, eikä ori ollut ylimääräisestä kapistuksesta moksiskaan.
Riiaa ei tuntunut häiritsevän ollenkaan se, että Stilesia koskettiin ja käsiteltiin. Päinvastoin, tamma tuntui nauttivan kaikesta vapaa-ajasta minkä se varsan ohella sai. "Hei Stiles, tänään joudut hieman erilaiseen käsittelyyn", sanoin hennosti pienelle ponin alulle. Ori napitti minua ruskeilla silmillään ja hörisi matalasti, kun pujotin kirkkaan keltaisen riimun sen päähän. Riimu oli säädetty niin pieneksi, kuin oli ollut mahdollista, mutta siitäkin huolimatta se oli hieman liian iso varsalle. Tosin Stiles tulisi kuitenkin kasvamaan niin nopeasti, että riimu jäisi pian liian pieneksi ponin päälle.
Olin juuri kiinnittänyt narun Stilesin riimuun, kun yksityistallin ovi kolahti. Riia huusi samantien täyttä kurkkuaan, poni ei ollut ollenkaan mielissään siitä, että hän oli joutunut odottamaan ruokaansa. "Et sinä nyt nälkään ole kuolemassa", talliin astunut Víva totesi naurahtaen. Naisen käsipuolessa heilui Riian aamuruoka. "Oho, oletpas sinä ajoissa tänään", tuo sanoi kohottaen kulmiaan. "Joo, Stilesilla ja Riialla on eläinlääkärin tarkastus tänään", kerroin ja kiinnitin parasta-aikaa Stilesia käytävälle. Ori katsoi uteliaasti Vívaa, joka oli juuri antanut Riialle tämän aamuiset mössöt. "Hoidatko nämä kaksi ulos sen jälkeen, vai?", Víva kysyi ja heilautti samassa avoinna olevat hiuksensa olkansa ylitse. "Joo, Riialle ei tarvitse antaa heiniä nyt ollenkaan. Voin heittää sille aamuheinät suoraan tarhaan", sanoin Vívalle, joka nyökkäsi hyväksyvästi. "Toivotaan, että tulee puhtaat paperit!", nainen sanoi hymyillen ja rapsutti varsaa kaulasta enne lähtöään.
Ovi oli tuskin kerennyt edes kolahtamaan kiinni naisen jäljiltä, kun se jo aukesi. Sisään talliin asteli Riian ja Stilesin eläinlääkäri. "Henrik Puistosilta", mies tervehti. Tartuin hymyillen tuon käteen ja esittelin itseni Camillaksi. Henrik aloitti käytävälle sidotusta Stilesista, joka olisi mielellään tutkinut miestä vaikka koko päivän. Annoin lääkärin tehdä rauhassa työnsä, vaikka minun olisikin muutaman kerran tehnyt mieli kysyä hänen toimenpiteistään. "Mm, joo-o.. Niin..", mies mutisi aina välillä tarkastusta tehdessään. Henrikin jatkuva myhäily sai minut tosissaan hermostuneeksi, sillä välillä mies kuulosti siltä, että olisi löytänyt varsasta ydinpommin.. "Kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Oikeastaan tämä on täyden kymmenen pisteen ori", mies sanoi lopulta vetäen kumihanskat käsistään. Huokaisin helpotuksesta. Ainakin Stiles olisi kunnossa.
Seuraavaksi oli vuorossa se mitä olin kaikkein eniten pelännyt, nimittäin Riian tarkastus. Vein pienen ponin alun takaisin karsinaan ja tartuin puolestaan Riiaa riimusta. Poni käveli jalat laahaten perässäni, kun talutin sen Henrikin nähtäväksi. "Siinä on ponilla kokoa..", mies totesi miltein heti Riian nähtyään. Hymyilin pienesti, ikään kuin keventääkseni tunnelmaa. Henrik tarttui uusiin kumihanskoihin ja kävi samantien Riian kimppuun. Vilkaisin tammaani, joka näytti paljon happamammalta, kuin yleensä. Se ei tuntunut pitävän Henrikin tökkimisistä ollenkaan.
Henrik sai nopeasti tutkimuksensa päätökseen. Riia oli kuulemma täysin kunnossa varsomisen jäljiltä ja saimme ohjeita ponini liikunnan aloittamisesta. Olin silminnähden helpottunut, kun Henrik ei huomauttanut ponin huonosta lihaksesta ja ulkoisesta olemuksesta sen enempää. Tiesin nimittäin turhankin hyvin, että syy oli täysin minussa, eikä Riiassa. Minä olin laiminlyönyt ponin liikutuksen, eikä Riia. Nyt poni pääsisi tosiaankin kunnon laihdutuskuurille. Henrik pakkasi tavaransa ja lähti jatkamaan seuraavaan kohteeseen. Käännyin Riian puoleen ja halasin ponin päätä lujasti. "Anteeksi ystävä. En olisi saanut päästää sinua tuohon kuntoon..", kuiskasin tamman korvaan. "Nyt meillä on tavoite.. Kesään mennessä olet taas normaalin painoinen ja me hyppäämme taas metrin ratoja.. Lupaan sen sinulle", jatkoin. Tunsin itseni todella typeräksi, sillä olin miltein alkanut itkemään, vaikka Riia oli täysin kunnossa. Poni oli ylipainoinen, mutta minun onnekseni liikapaino ei ollut kerinnyt vaurioittamaan niveliä tai jalkoja ylipäätään.
Keräsin itseni takaisin kasaan ja lähdin viemään Riiaa ja Stilesia ulos. Stiles oli loimitettu keltaiseen toppaloimeen, kun taas Riia pärjäsi ulkona hyvin ilman takkia. Talutin löntystävää tammaa tietä pitkin tarhan luokse ja Stiles käveli nätisti emänsä vierellä. Tänään Riia ja Stiles tarhasivat ensimmäistä kertaa laumassa muiden kanssa, tosin se ei jännittänyt minua ollenkaan, sillä tiesin muiden hyväksyvän pienen Stilesin joukkoonsa. Päästin pulleron varsoineen aitaukseen.
Fanni ja Annie tuntuivat kiinnittävän huomionsa ensimmäisenä Riiaan ja pian kummatkin tammoista kirmasivat täyttä laukkaa riian luokse. Jäin portin ulkopuolelle hetkeksi seuraamaan tilannetta, mutta pieninkin huolenaihe oli täysin turha, sillä kaikki kolme tuntuivat pitävän Stilesista huolta. Ainakin Riialla oli kaksi innokasta hoitotätiä.
Heitettyäni Riialle tarhaan pienen kasan heinään suuntasin autolleni ja lähdin kotiin syömään, tosin jo iltapäivällä olin suunnannut takaisin tallille. Aamuinen rankka lumisade oli tiessään ja taivaalta tippui enää muutama satunnainen lumihiutale. Kiskoin tallituvan oven auki ja astelin sisään puheensorinan keskelle. "Moi!", kuulin Dicon äänen. Nainen istui sohvalla ja taputti vieressään olevaa tyhjää paikkaa. Hymyilen astelin Dicon luokse ja istuin alas sohvalle. Víva tyrkkäsi käteeni kuuman kaakaomukin ja veti tuolinsa lähemmäksi minua ja Dicoa, sekä Sanjaa, joka istui sohvalla Dicon toisella puolella. "14.2 on ystävänpäivä-maasto", Víva ilmoitti. En kerennyt edes avaamaan suutani vastatakseni jotakin, kun Víva jo jatkoi. "Ja arvelimme, että myös sinä olet tulossa", nainen sanoi ponnekkaasti. "Toki, mutta minulla ei ole ketään, jolla tulla..", sanoin mietteliäänä. Víva naurahti minulle. "Tulet vaikka Anniella. Sinähän olet sanonut, että haluat kokeilla sitä", nainen totesi leveästi hymyillen.
Tallituvan ovi kolahti ja sisään asteli tällä kertaa Pyry. Pyry tervehti meitä ja istuutui sohvan käsinojalle Vívan ojennettua myös tuolle kaakaota, mutta poika oli kieltäytynyt ja sanonut odottavansa kahvin tippumista. "No, miten ponien tarkastukset menivät?", Víva kysyi ja samassa sain uteliaita katseita monilta silmäpareilta. "Hyvin, Stiles sai puhtaat paperit ja samoin Riia. Sain Riialle myös liikutus ohjeita ylipainon karsimiseksi, mutta muutoin kummastakaan ei ollut mitään pahaa sanottavaa", kerroin. "Tosi hienoa!", Dico sanoi hymyillen.
Loppu päivä tallilla meni lähinnä uuden tytön, Ulrikan kanssa, joka oli lähtenyt mukaani katsomaan Riiaa ja Stilesia muiden lähdettyä ratsastamaan. Juttelimme niitä ja näitä Ulrikan kanssa ja minun oli pakko myöntää, että hän oli todella mukava. Santtu oli saanut itselleen määrätietoisen ja mukavan hoitajan. "Oi, kuinka vanha se on?", Ulrika kysyi silittäessään Stilesin päätä tarhan aidan välistä. "Viisi päivää ja tuo tuossa on Riia", totesin hymyillen ja osoitin leveää tammaani. "Ne on molemmat hirmu söpöjä!", tyttö sanoi.
Tallin ulkovalot syttyivät, kun pimeys alkoi käymään uhkaavasti päälle. Istuimme Ulrikan kanssa tallituvassa kahvikupit käsissämme ja kello lähenteli jo kahdeksaa illalla. "Tarvitsetko kyydin kotiin?", kysyin ja pakkasin samalla tavaroitani kasaan. "Voin heittää sinut", tokaisin hymyillen ja lähdin Ulrikan kanssa autolleni. Hyppäsin rattiin, kun tyttö taas istuutui pelkääjän paikalle. Käynnistin maasturini ja heitin Ulrikan kotiin, jonka jälkeen ajoin suorinta tietä omaan kotiini.
Camilla & Riia 4hm
|
|
Camilla
Karsinoiden puunaaja
Posts: 70
|
Post by Camilla on Feb 10, 2017 12:11:27 GMT
10.2.2017 - Ratsailla
Reipas poni.
Perjantaiaamu alkoi omalla kohdallani jo aikaisin. Kello oli tuskin lyönyt kuuttakaan, kun istuin jo autoni ratissa ajamassa kohti Vekaravaaraa. Dimu vinkui auton takatilassa levottomasti, kun auto alkoi heittelehtimään tien päällä. Huokaisin helpotuksesta, kun olin saanut kotteroni takaisin hallintaan. Tienpinta oli todella liukas tänään.
Kurvasin maasturillani Vekaravaaran pihaan. Ulvomisesta päätellen Dimu tunnisti jo paikan ja osasi yhdistää sen vapaana juoksemiseen. Päästin valkean labradorini ulos takakontista ja kerkesin viime hetkellä tarttumaan kiinni koiran pantaan. Dimu oli nähnyt muutaman metrin päässä seisovan saksanpaimenkoiran ja olisi mielellään rynnännyt leikkimään tuon kanssa. Onneksi Víva oli osannut varoittaa Rockysta. Koira oli kuulemma kiltti ja leikkisi mielellään Dimun kanssa, mutta sen lisäksi se varjelisi paikkaansa johtajana. "Nätisti", tokaisin Dimulle, joka tärisi innostuksesta. Nuori narttu ei olisi millään malttanut odottaa, vaikka sitä kuinka komensi.
Kun Dimu oli edes osittain rauhoittunut päästin sen Rockyn luokse. Naurahdin katselessani koirien menoa. Rocky oli samantien alistanut Dimun, eikä nuorella ja kokemattomalla koiralla ollut mitään sananvaltaa tilanteeseen. Jätin koirat temmeltämään kahden pihalle lähtiessäni kohti tallitupaa. Riialla olisi tänään hieronta ja sen lisäksi ensimmäinen kunnon ratsastus hetkeen. Riian liikuttaminen oli aloitettu ohjasajolla ja liinaamisella, mutta tänään pääsen ensimmäistä kertaa ratsastamaan sen kunnolla lävitse. Ponin kunto oli tosin edelleen huono, mutta siitäkin huolimatta olin innoissani ratsaille pääsemisestä.
Astuessani sisälle tallitupaan luulin olevani ainoa joka olisi liikkeellä näin aikaisin. Toisin kuitenkin kävi, sillä tallituvassa istui itse Víva, sekä Pyry. Kumpikin heistä tervehtivät minua. "Mitä te näin aikaisin liikkeellä olette?", kysyin hämmentyneenä ja silmäilin vuoroin kumpaakin osapuolta. "Samaa voisi kysyä sinulta", Pyry sanoi ilkikurisesti huitaisten samalla hiuksiaan silmiensä edestä. "Pyry halusi tulla seuraamaan aamutallia", Víva tokaisi kääntyen tuolinsa kanssa puoleeni. Nainen hymyili leveästi ja huomasi samassa käsipuolessani roikkuvat ratsastusvarusteet. "Meinaatko nousta tänään ratsaille?", tuo kysyi uteliaana. Nyökkäsin lyhyesti. "Kyllä vain. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, mutta jostain on pakko aloittaa", totesin huokaisten. "Kannattaa mennä sitten suosiolla maneesiin, kävin kattomassa tota kenttää ja se on kyllä siinä kunnossa, että morjes..", Pyry sanoi päätään pudistellen.
Joimme kaikki kolme kimpassa aamuiset kahvit, jonka jälkeen ikipirteä Víva lähti hieman vähemmän pirteän pyryn kanssa aamutallin tekoon. Odotin yksityistallissa hierojaa, joka oli jo toistakymmentä minuuttia myöhässä. "Jospa hän on unohtaut..", sanoin nojautuen Riian karsinan oveen. Riia oli upottanut päänsä ruokakulhoonsa ja Stiles taas makasi olkipeitteiden päällä.
Olin juuri kaivanut puhelimeni esille soittaakseni hierojalle, mutta silloin tallin ovi aukesi ja kyseinen hieroja asteli sisälle talliin. "Anteeksi, ajokeli oli aivan kamala. Tienpinta oli kuin luistelurata..", sisään astellut mies manasi. Nyökyttelin päätäni hyväksyvästi ja yritin samalla peitellä lievää ärtymystäni. Olin noussut käytännössä täysin turhaan tuntia aikaisemmin sängystäni.
Mies haki Riian käytävälle karsinastaan ja hieroi ponin läpikotaisin selittäen samalla syitä joista jumit olivat aiheutuneet. Tällä kertaa syynä oli vain ja ainoastaan varsominen, joka oli tehnyt ikäviä lukkoja ponin selkään. Tosin myös liikapainolla saattoi olla osuutta asiaan. Riia näytti nauttivan hieronnasta. Poni seisoi käytävällä päätään roikottaen ja alahuuli lerpattaen. “Hieno paikka tämä Vekaravaara”, mies tokaisi. Vilkaisin hierojaa kulmat hieman koholla, oliko tuo hänen tapansa aloittaa keskustelu? “Onhan tämä.. Juuri täydellinen paikka Riialle”, vastasin silmäillen tuota miestä. “Matias Aarnisalo”, mies sanoi ojentaen kätensä. “Camilla Korpela”, esittäydyin ja kättelin tuota.
Matias jatkoi ponin hierontaa ja kertoi minulle samalla tammastaan, joka oli myös karsinapaikalla Vekaravaarassa. Hän oli kuulemma hankkinut tammansa harkitsemattomasti, mutta mies ei katunut ostosta ollenkaan. Minä puolestaan kerroin miehelle Riiasta ja itsestäni. Matias vaikutti hauskalta ja rennolta ihmiseltä. Kun Matias oli saanut Riian hieronnan lopuilleen ja minä taas puolstani hoidin laskun hän lähti jatkamaan matkaansa toisen asiakkaan luokse. “Yrittäjän arkea”, tuo oli tokaissut ennen lähtöään.
Kello läheni yhdeksää aamulla, kun palasin takaisin yksityistalliin. Olin ottanut Pyryn vihjeestä vaarin ja päättänyt ratsastaa ponin suosiolla maneesissa. Ratsastuskoulun tunnit alkaisivat vasta yhdeltätoista, joten minulla oli hyvää aikaa läpiratsastaa Riia ennen ruuhkaa maneesissa. Talutin ponin käytävälle ja harjasin sen karvapeitteen. Heitin satulan luimistelevan ponin selkään. Riian koulupenkki oli ponille tällä hetkellä hieman liian kapea, mutta se saisi luvan kelvata ainakin toistaiseksi. Suitsitin tamman ja vedin saappaat jalkaan, kypärää unohtamatta.
Talutin keinahtelevan lihapullan maneesille, joka oli tyhjillään. Olimme Riian kanssa sopivaan aikaan liikkeellä ja saisimme nauttia ratsastuksesta kaikessa rauhassa. Riia seisoi apaattisena maneesin keskellä. Kiristin satulavyötä muutamalla reiällä ja laskin jalustimet alas. Tuntui oudolta kavuta pitkästä aikaa kyseisen ponin selkään.
Kunnon alkuverryttelyn jälkeen aloin työskentelemään käynnissä. Kävin lävitse etu- ja takaosakäännökset, väistöt, sekä taivutukset. Riia toimi yllättävän hyvin pitkästä tauosta huolimatta. Ravissa ei sujunut enää niin mallikkaasti. Poni kompuroi jatkuvasta ja sen lisäksi Riia yritti tuttuun tapaansa livistää työskentelystä pysähtymällä ja litistämällä jalkani seinää vasten. Pienen valtataistelun jälkeen ponista irtosi muutama todella hyvä pätkä.
Taputin Riiaa kaulalle ja päästin ohjat valumaan pitkiksi. Poni ja minä saisimme kumpikin vetää hieman henkeä ennen laukkatyöskentelyä. “Hieno poni!”, tokaisin Riialle. Poni oli tosissaan ansainnut kaikki kehut, sillä ratsastus oli sujunut odotettua paremmin. Itse asiassa en ollut osannut edes kuvitella kaiken sujuvan näin hyvin.
Keräsin ohjat käsiini ja ravasin hikisen ponin kanssa muutaman kierroksen. Istuuduin alas satulaan ja pienellä puolipidätteellä valmistelin laukannostoa. Käskystäni poni siirtyi laukkaamaan. Riian laukka tuntui paljon mukavammalta istua, kuin olin muistanut. Ponin askel oli mukavan joustava ja pehmeä. Laukkasin Riialla muutaman kierroksen molempiin suuntiin vaatimatta ponilta mitään sen enempää. Tästä olisi taas hyvä jatkaa huomenna ja pikkuhiljaa palauttaa Riialle lihasta.
Loppuverryttelyn jälkeen valuin alas satulasta. Taputin vielä hikistä ja kaikkensa antanutta ponia kaulalle, jonka jälkeen lähdimme tallia kohti. Tallissa Harjasin ponin läpikotaisin ja heitin toppaloimen sen niskaan. Stiles hörisi karsinassaan emänsä nähtyään. Pieni tulokas oli pärjännyt hyvin kokonaisen tunnin ilman Riiaa.
Heitettyäni Riian ja Stilesin ulos vietin lähes koko loppupäivän Pyryn kanssa. “No, miten pullero liikkui?”, Pyry kysyin kahvikuppinsa takaa. “Hyvin, itse asiassa todella hyvin siihen nähden, että kyseessä oli pullero”, totesin ja sain Pyryn naurahtamaan.
Camilla & Riia 5hm
//Kirjoitin tämän tabletilla, joten en ole ihan varma miten tämä teksti tulee asettumaan..
|
|
Camilla
Karsinoiden puunaaja
Posts: 70
|
Post by Camilla on Feb 24, 2017 17:51:23 GMT
24.2.2017 - Ei mennyt niinkuin Strömsössä
Rodeon jälkeen kuski oli melkein kyydissä.
"Pidä kiinni Camilla!", oli ainoa asia, jonka pystyin rodeon huumassa kuulemaan. Olin takertunut kaksin käsin kiinni Riian kaulaan ja harjaan, joka hulmusi vauhdin keskellä. Poni yritti tosissaan kaikkensa, jotta saisin maistaa karvaan kohtaloni hangen seassa. "Lopeta! Senkin pässi!", huusin Riialle, jota ei pahemmin minun mielipiteeni kiinnostanut. Tyypillinen poni, kun se oli jotain päättänyt, niin sen se myös tekee. Hädin tuskin näin eteeni, kun lumi pöllysi nelistävän tamman ympärillä. Dicon, Pyryn ja Vívan kaukaiset äänet kuuluivat takaani, mutta en saanut sanoista selvää.
Riia oli käynyt viimeisen viikon Vekaravaaran ratsastustunneilla ja oppinut siellä liudan huonoja tapoja, etenkin ilman satulaa ratsastaessa. Omien kiireideni vuoksi en ollut ehtinyt kavuta tamman selkään moneen päivään, joka kostautui minulle tänään. Riialla oli tunneilla käymisestä huolimatta aivan liikaa energiaa jota se ei osannut purkaa. Ei ainakaan oikealla tavalla. Suurin ihmettelyn aihe keskittyi siihen, että minä olin vielä kyydissä. En ollut totta puhuen eläissäni kokenut tällaista rodeota yhdenkään hevosen kanssa.
"Sattuiko?", oli ääni, jonka seuraavaksi kuulin. Nousin istumaan hangen seasta ja etsin katseellani Riiaa. Poni oli onnistunut aikeissaan, mutta nähtävästi tamman pakomatka oli jäänyt hivenen lyhyeksi, sillä Dico piteli Riian ohjista kiinni vähän matkan päässä. "Ei sattunut", vastasin Pyrylle, joka auttoi minut ylös lumen keskeltä. Víva pudisteli päätään katsellessaan Riiaa. "Ei se noin villinä ole tunneilla ollut..", nainen sanoi tyrmistyneenä. "Tiedän. Minun kanssani se uskaltaa törttöillä täydellä teholla. Vieraiden ja etenkin lapsien kanssa Riia on hivenen hienovaraisempi", vastasin huitoen samalla lunta vaatteistani. "Pyry, viitsitkö puntata?", kysyin kääntyen tummatukkaisen pojan puoleen. Pyry katsoi minua pitkään kulmat koholla, mutta myöntyi. "En kyllä ymmärrä, meinaatko väkisin katkaista luusi?", tuo kysyi, kun olin jälleen Riian kyydissä. "Parempi vain näyttää ponille, että kuka määrää. Jos se jää voitolle, niin se takuulla yrittää samaa uudelleen", Víva tokaisi ja Pyry nyökkäsi hänelle.
Vedin syvään henkeä, tartuin tiukasti ponin harjaan ja pyysin Dicoa irrottamaan otteensa ponin ohjista. Dico astui askeleen kauemmaksi Riiasta ja päästi ohjasta irti. Samantien Riia nousi kahdelle jalalle, eikä kyseessä olleet edes takajalat. Poni teki hurjia pukkeja, joita en olisi uskonut sen edes pystyvän saavuttamaan. Nelistimme ympäri niittyä pukkien ja piruettien kera, kunnes Riia luovutti. Poni oli viimein väsynyt temppuiluun, onneksi, sillä roikuin vain puoliksi tamman selässä. Minun onnekseni tipuin vain kerran, vaikka toinenkin kerta oli lähellä. Riia pärski hieman pettyneenä, mutta näin oli paras kaikille. Nyt poni voisi taas jatkaa satunnaisesti ratsastustunneilla ilman, että jokainen kuski tipahtaa matkan varrelle. Villipeto oli kesytetty.
Víva, Pyry ja Dico kävelivät luokseni. "Sain ainakin hienoja kuvia!", Dico naurahti osoittaen kaulassaan roikkuvaa järjestelmäkameraa. Pyry taputti Riiaa kaulalle ja antoi minun luvallani ponille pienen palan porkkanaa. Jospa Riiakin tajuaisi, että herkkuja saa olemalla kiltti ja rauhallinen. "Mitä sanotte, jos lähdetään takaisin tallille, minulle ainakin maistuisi kuuma kaakao", Víva totesi kavuten suomenhevosen selkään. Olimme alunperin lähteneet Vívan kanssa kaksin maastoon, mutta nainen oli soittanut Dicon ja Pyrynkin paikalle, kun Riia oli alkanut riehumaan. Niityltä oli muutaman kilometrin matka tallille, joten päädyin ottamaan epäluuloisen Dicon Riian kyytiin. Pyry taas oli halunnut mieluummin tutun ja turvallisen Hertan selkään.
Kun olimme kaikki päässeet turvallisesti Vekaravaaran pihaan valuin alas ponin selästä. Riia puuskutti edelleen, sillä rodeon esittäminen oli ollut saavutus ponin kuntoon nähden. "Mä tulen kohta perästä. Täytyy taluttaa tätä hetki", sanoin muille, jotka lähtivät jo edeltä talliin. Kävelin kauttaaltaan hikisen Riian kanssa hetken ympäri Vekaravaaran pihaa, jonka jälkeen marssin ponin kanssa yksityistalliin. Stiles hirnui karsinassaan, kun astelin Riian kanssa sisälle talliin. Riia vastasi varsan kutsuun pienellä hörinällä. Stiles oli pärjännyt yllättävän hyvin, vaikka Riia olikin paljon pois sen luota. Riisuin hikiseltä tammalta suitset ja harjasin sen karvapeitteen lävitse. En loimittanut Riiaa, sillä tamma varsoineen sai jäädä sisälle loppupäiväksi.
Herkullinen kaakaon tuoksu leijaili nenääni, kun astelin sisälle tallitupaan. Víva ojensi minulle mukin, joka oli vielä koristeltu kermavaahdolla ja strösseleillä. "Ajattelimme, että olet ansainnut sen", sohvalla istuva Ulrika totesi. Tyttö oli tullut hetki sitten tallille ja tietysti kuullut kaiken tapahtuneen Pyryltä, Dicolta ja Vívalta. "Kiitos!", tokaisin hymyillen ja istuuduin sohvan käsinojalle. Juttelimme pienen porukkamme kesken niitä ja näitä, lähinnä hevosista. Rocky makasi Dimun vierellä huoneen nurkassa. Oli hauska, mutta samalla todella outoa nähdä ikipirteä koirani niin rauhallisena. Rockylla oli yllättävän hyvä vaikutus labradorinnoutajaani.
Camilla & Riia 6hm
|
|
Camilla
Karsinoiden puunaaja
Posts: 70
|
Post by Camilla on Mar 3, 2017 14:24:31 GMT
3.3.2017 - Väsyneenä tekee virheitä.."Hyttyshattu keskellä talvea? Onkohan omistajallani kaikki hyvin.."
Liian lyhyet yöunet, aikainen aamu ja loimitettava poni eivät aina sovi yhteen. Onneksi uusi tallityöntekijä oli päivällä huomannut väsymyksestäni johtuvan virheen ja käynyt vaihtamassa Riialle ulkoloimen. Mitähän ponikin mahtoi tuumia.. Camilla & Riia 7hm
|
|