Dico
Uusi ihmettelijä
Posts: 38
|
Post by Dico on Jan 25, 2017 12:46:51 GMT
t. Fairytale FWB
Kansi tulossa
|
|
Dico
Uusi ihmettelijä
Posts: 38
|
Post by Dico on Jan 28, 2017 19:06:50 GMT
25.1.2017 Saapuminen VekaravaaraanSaapuminen Vekaravaaraan sujui rauhallisissa tunnelmissa. Fasu kotiutui hyvin, vaikka aluksi paikan koossa oli pientä hämmästelemistä piskuisen Lapintallin jälkeen. Nette lähti apukädeksi muuttopäivänä. Taustalla Hertta ja Annie.
|
|
Dico
Uusi ihmettelijä
Posts: 38
|
Post by Dico on Jan 31, 2017 22:20:17 GMT
30.1.2017 Maneesiin tutustumista
Kirkas auringonpaiste valaisi lumen peittämää tallipihaa. Auringonvalossa kimmeltävä kenttä näytti houkuttelevalta, juuri sopivalta treenaamiselle. Kavioiden alla tamppaantunut lumi tarjoaisi ihanteellisen pohjan, ja sääkin oli miellyttävä. Niin suuresti kuin koulutreeni auringonvalossa ja suurella kentällä houkuttelikin, tänään suuntaisin maneesiin. Lapissa meillä ei ollut ollut ollenkaan maneesia, enkä tiennyt, miten Fasu siihen reagoisi. Kun tarkemmin ajattelin, en edes tiennyt oliko nuori tamma ikinä käynyt lähelläkään minkäänlaista ratsastushallia.
Jo kaukaa erotin vihreään toppaloimeen verhotun rautiaan mutustamassa viimeisiä iltapäiväheiniään aidan vieressä. Sen takana seisova musta täysverinen Fiona oli huomannut minut jo aikoja sitten, ja tarkkaili saapumistani valppaana. Viimein Fasukin tajusi minun lähestyvän ja nosti päänsä heinäkasasta. Pujotin suitset ja liinan tamman päähän ja talutin sen ulos tarhasta. Fiona hirnui uuden ystävänsä perään, mutta rauhottui pian meidän kadotessamme maneesin ovista sisään.
Fasu seurasi perässäni maneesiin yllättävän rauhallisesti. Olin kuvitellut sen tekevän stopin heti oviaukolle, mutta tamma tyytyikin vain nostamaan päätään ja pörisemään äänekkäästi. Maneesin peilit ja kulmassa kököttävä jakkara aiheuttivat pientä kummastusta, mutta muutaman käyntikierroksen jälkeen Fasu oli kuin kotonaan. Heitin toppaloimen maneesin laidalle, jonka jälkeen annoin liinan liukua sormieni lomasta ja maiskautin tamman raville. Sillä vaikutti olevan paljon virtaa, joten muutaman jännittyneen ravikierroksen jälkeen annoin laukkakäskyn. Parinkymmenen minuutin kuluttua Fasu oli selvästi rauhoittunut, ja malttoi hölkkäillä rennosti kaahottamisen sijaan. Kehuin hevosta vuolaasti ja tarjosin sille pienen sokeripalan.
Olin juuri lopettelemassa ja käärimässä liinaa kokoon, kun kuulin maneesin oven käyvän. Sisään asteli musta ratsuponi, jonka selässä istui…kukapa muukaan kuin nainen joka oli eilen luullut minua murtovarkaaksi. Hymyilin muistellessani talikkokohtausta ja vaihdoin muutaman sanan Camillan kanssa, ennen kuin suuntasin ulos. Fasu ei ollut hionnut ollenkaan, joten harjattuani sen kevyesti, puettuani loimen ja puhdistettuani kaviot päästin sen suoraan takaisin tarhaan. Se saisi tänään pitää loppupäivän vapaata, sillä olin luvannut hakea Adan päiväkodista jo puolen tunnin kuluttua. Sanoin siis pikaiset heipat tammalle ja suuntasin kulkuni autolle.
|
|
Dico
Uusi ihmettelijä
Posts: 38
|
Post by Dico on Mar 19, 2017 19:52:25 GMT
15.3.2017 Varkaita Vekaravaarassa?
Arki Vekaravaarassa oli lähtenyt rullaamaan melko mukavasti. Fasukin oli rentoutunut huomattavasti muutettuaan astetta rauhallisempaan yksityistalliin, ja valtavan kokoinen tallialuekaan ei enää tuntunut yhtä suurelta järkytykseltä, kuin ensimmäisenä päivänä. Vaikka Lappiin muuttaessani olin kuvitellut pitäväni omasta rauhasta ja yksinäisyydestä, oli oikeastaan todella mukavaa seurailla ratsastuskoulun vilkasta elämää.
Keskiviikkoiltapäivä aukeni kuin mikä tahansa tavallinen iltapäivä. Olin istahtanut hetkeksi kentän laidalle seuraamaan ponien estetuntia, jossa Annie ja Moona juuri laukkasivat peräkanaa pääty-ympyrällä seisovan pienen punavalkoisen ristikon yli. Toisessa päädyssä Iiro pyöri malttamattomana ympäri ämpäri osaston ensimmäisenä, pienen pellavapäisen pojan yrittäessä tomerasti komentaa pilkkuponia takaisin ruotuun.
”Toi Onni on kyllä ihan hullu kun toivoi Iiroa estetunnille, mä en ikinä menis sillä vapaaehtosesti!” sanoi joku yhtäkkiä ihailevasti vieressäni. Katsahdin äänen suuntaan ja näin pari korkeintaan kaksitoistavuotiasta tyttöä (luultavasti jonkun tunnilla olijan kavereita) istumassa penkin toisessa päässä Canon 1100D:t sylissään. ”Ei Iiro nyt niiiiin vaikee oo”, totesi toinen tytöistä. ”Sitä pitää vaan ratsastaa määrätietoisesti, niin se kyllä menee ihan helposti peräänantoon”, jatkoi tyttö tietäväisenä. Tukahdutin tyrskähdyksen. Tokkopa tyttö itsekään sai Iirolle muuta kuin kaarevan kaulan, sen verran nokkelalta poni vaikutti. Lapset hiljenivät Moonan ja Annien siirtyessä raviin ja Iiron kiihdyttäessä ympyrälle Riia vanavedessään. En jäänyt seuraamaan näytöstä, vaan keräsin tavarani ja lähdin tarhalle Fasua moikkaamaan.
Tehokkaan puolituntisen jälkeen olin syöttänyt tammalleni satakunta porkkanaa, kaapinut kaikki kevään myötä ilmaantuneet irtokarvat pois huovista sekä harjoista, ja jopa hinkannut karsinanseinät kaltereita myöten karhunkielellä. Hain Fasun sisään, sillä olin luvannut lähteä Pyryn kanssa maastoon kahden maissa.
”Mitäs sanot, jos käytäis kattomassa, josko laukkasuora olis jo paremmassa kunnossa?” tuumi Pyry kiillottaessaan Fannin -lisäätähännimihirviö-väristä karvapeitettä pehmeällä luonnonharjalla. Viime viikolla kyseinen tienpätkä oli ollut melko jäinen, mutta parin päivän aikana oli satanut sen verran lunta, että pohja saattaisi olla ihanteellinen pieneen laukkaspurttiin. Myönnyin siis ehdotukseen ja irrotin torkkuvan Fasun riimunarusta suunnatessani satulahuoneeseen varusteita hakemaan.
Asettelin kirkkaansiniset maastosuitseni huolellisesti hartioilleni ja olin juuri kumartunut etsimään mätsääviä suojia, kun huomasin, että jotain uupui. Fasun satulateline ammotti tyhjyyttään. Siinä, missä vielä eilen oli kiikkunut kallis, kiiltävänahkainen, musta Oddpixelin koulusatula, oli nyt vain kylmänkolkko teline. ”Hei Pyry, et oo sattunu näkemään Fasun koulusatulaa jossain?” huikkasin epätietoisena tallin puolelle. ”Koulusatulallako sä meinasit lähteä maastoon?” ihmetteli Pyry. ”No en, mutta ihmettelin vaan mihin se on voinut hävitä”, vastasin haroen satulahuonetta katseellani. ”Ootko kattonu jos se on vaikka unohtunu traileriin tai johonkin?” Pyry ehdotti. Ei kun tuumasta toimeen. Mutta tunnin etsinnän, tallilaisten kuulustelun ja paniikinomaisen tutuillesoittokierroksen jälkeen minun oli myönnettävä, että satula oli kerrassaan kadonnut kuin tuhka tuuleen. Samassa mieleeni hiipi inhottava ajatus. Voisiko olla mahdollista, että satula olisi – varastettu? Nyt kun tarkemmin ajattelin, niin se tuntui oikeastaan melko loogiselta selitykseltä. Miten muutenkaan valtavan kokoinen nahkamöhkäle voisi hävitä yhden yön aikana? Ja eikös tallilla ollut lähiaikoina ollut muitakin omituisia katoamistapauksia, joskin pienempiä? Sanja oli valittanut hävittäneensä Nessun takajalansuojat, Camilla ja Matias taas olivat molemmat päivitelleet harjoja jotka tuntuivat imeytyneen sinne samaan mustaan aukkoon, jonne mustat vasemman jalan sukatkin menevät, ja eikös Pyrykin ollut juuri toissa päivänä hävittänyt Fannin varasuitset? Tarkemmin ajatellen, olin itsekin lähiaikoina hukannut pikkutavaran poikineen. Olin kuvitellut katoamisia vain oman hajamielisyyteni tuloksiksi, mutta nyt en enää ollut varma. Mutta toisaalta, kaikki Vekaravaaran kävijät olivat niin mukavia! Miten ihmeessä joku heistä voisi olla varas?
|
|
|
Post by uhikocecpaqap on May 22, 2019 9:16:21 GMT
|
|